Nolidae - venhokkaat

Nolinae - venhokkaat

17 - 20 mm	Nola cucullatella, tuomivenhokas siipien väritys ja kuviointi tekee lajista helposti tunnistettavan Suomessa ei toista samannäköistä lajia sukupuolet ovat samanvärisiä koiraan tuntosarvet ripsiset, leveämmät kuin naaraalla naaraan tuntosarvet rihmamaiset   Liettuasta tavattu Meganola togatulalis, joka muistuttaa tuomivenhokasta (valitettavasti ei kuvaa) - musta poikkiviiru ulompana siipeä, keskellä tummaa keskisaraketta - mustan poikkiviirun molemmin puolin yhtä tummaa pohjaväriä - musta poikkiviiru kääntyy vain hiukan tyveä kohti siiven takareunassa - keskimäärin suurikokoisempi - tammilaji
17 - 24 mm	Meganola strigula, tammivenhokas Suomalaisista lajeista muistutta leppävenhokasta, N. confusalis lentää kesäkuun lopussa ja heinäkuussa, vertaa N. confusalis etusiiven etureunassa terävä täplä keskisarakkeen puolessavälissä, vertaa N. confusalis ulompi poikkiviiru päättyy siiven takareunaan melko kohtisuoraan, vertaa N. confusalis etusiiven ripsien tyvessä selvät valkoiset täplät, vertaa N. confusalis takasiiven keskipilkku näkyy heikosti, jos ollenkaan, vertaa N. confusalis takasiiven ulkoreuna pyöristyneempi kuin lajilla N. confusalis sukupuolet ovat samanvärisiä koiraan tuntosarvet ripsiset, leveämmät kuin naaraalla naaraan tuntosarvet rihmamaiset   Slovakiasta tavattu Meganola kolbi, joka muistuttaa tummaa ja pientä tammivenhokasta (valitettavasti ei kuvaa) - kuviointi kuin tammivenhokkaalla - tammilaji - lentoaika sama kuin tammivenhokkaalla, Etelä-Euroopassa kaksi sukupolvea
17 - 21 mm	Nola confusalis, leppävenhokas Suomalaisista lajeista muistutta tammivenhokasta, M. strigula lentää toukokuussa ja kesäkuun alkupuoliskolla, vertaa M. strigula etusiiven etureunassa leveä, tumma täplä keskisarakkeen ulkoreunassa, vertaa M. strigula ulompi poikkiviiru päättyy siiven takareunaan viistosti, vertaa M. strigula etusiiven ripsien tyvessä ei selviä valkoisia täpliä, vertaa M. strigula takasiiven keskipilkku näkyy melko selvänä, vertaa M. strigula takasiiven ulkoreuna suorempi kuin lajilla M. strigula sukupuolet ovat samanvärisiä koiraan tuntosarvet ripsiset, leveämmät kuin naaraalla naaraan tuntosarvet rihmamaiset   Itä-Puolasta tavattu samannäköinen Nola cicatricalis (valitettavasti ei kuvaa) - vielä suipposiipisempi kuin leppävenhokas - ulompi poikkiviiru ulospäin selvästi terävähampainen, taipuu tyveä kohti lähempänä etureunaa (leppävenhokkaalla suonten kohdalla vain mustat täplät) - ulomman poikkiviirun sisäpuolen varjo useinmiten selvempirajainen, jolloin poikkiviiru näyttää leveältä kaksoisviirulta - keskimäärin aikaisempi kuin leppävenhokas - tammilaji
17 - 21 mm	Nola aerugula, rämevenhokas Suomalaisista lajeista muistutta suovenhokasta, N. karelica etusiipien tummuus vaihtelee suuresti ulompi poikkiviiru melko suora ja tekee terävän kulman ennen siiven etureunaa, vertaa N. karelica sukupuolet ovat samanvärisiä koiraan tuntosarvet ripsiset, leveämmät kuin naaraalla naaraan tuntosarvet rihmamaiset   Mm. Tanskasta tavataan Nola holsatica (valitettavasti ei kuvaa) - lienee vain rämevenhokkaan muoto - Suomessakin esiintyy samankaltaisia yksilöitä, varsinkin saaristossa - lajien välillä ei genitaalieroja
19 - 21 mm	Nola karelica, suovenhokas Suomalaisista lajeista muistutta rämevenhokasta, N. aerugula ja etusiiviltään joitakin vattuvenhokkaan, M. albula, muotoja ulompi poikkiviiru suonten kohdilta täplikäs ja kaartuu pyöristyneenä tyveä kohti ennen siiven etureunaa, vertaa N. aerugula sukupuolet ovat samanvärisiä koiraan tuntosarvet lyhytripsiset, leveämmät kuin naaraalla naaraan tuntosarvet rihmamaiset
19 - 22 mm	Meganola albula, vattuvenhokas siipien väritys ja kuviointi tekee lajista usein helposti tunnistettavan, mutta jotkut yksilöt voivat muistuttaa suovenhokasta, N. karelica takasiivet selvästi vaaleammat kuin lajilla N. karelica sukupuolet ovat samanvärisiä koiraan tuntosarvet ripsiset, leveämmät kuin naaraalla (selvästi pitempiripsiset kuin lajilla N. karelica ) naaraan tuntosarvet rihmamaiset
	Itä-Puolasta tavattu Nola cristatula, joka muistuttaa eniten lajia N. karelica (valitettavasti ei kuvaa) - ruskeat poikkiviirut heikot tai puuttuvat kokonaan, ei mustia pilkkuja - keskisarakkeessa selvästi erottuva, tumma suomutupsu   (samassa kohtaa kuin rämevenhokkaan, N. aerugula, sisempi tumma täplä) - siiven ulkosarake laajemmin tumma kuin lajilla N. karelica - takasiivet tummat, keskipilkulliset, ehkä hiukan vaaleammat kuin lajilla N. karelica - takasiipien ruskea värisävy tummempi kuin etusiipien = N. karelica - takasiipien ruskea värisävy samanlainen kuin etusiipien = N. cristatula Slovakiasta tavattu Nola chlamitulalis (valitettavasti ei kuvaa) - etusiivet muistuttavat sivun kuvista eniten lajin N. karelica siipiä - ruskeat poikkiviirut epäselvät, voivat puuttua kokonaan - siiven ulkoreuna selvästi siiven tummin osa mustine ja tummanruskeine kuvioineen - takasiivet vaaleat, keskipilkulliset Etelä-Saksasta tavattu Nola subchlamydula, joka samannäköinen kuin N. chlamitulalis (valitettavasti ei kuvaa) - etusiiven ulkoreuna ei ihan niin tumma kuin lajilla N. chlamitulalis - takasiivet vaaleat, keskipilkulliset, samanlaiset kuin lajilla N. chlamitulalis Euroopan muut Meganola ja Nola -lajit: Meganola gigantula Kreikka Meganola impura Kreikka Nola crambiformis Etelä-Ural Nola thymula Etelä-Ranska, Espanja Nola dresnayi Etelä-Ranska Nola squalida Etelä-Ranska, Espanja, Italia Nola harouni Kreikka Nola ronkayorum Bulgaria Nola kruegeri Korsika, Sardinia Nola tutulella Espanja
Lajeja, jotka siivenmuodoltaan ja väritykseltään voivat muistuttaa kääriäisiä (Tortricidae)
24 - 28 mm	Nycteola degenerana, pajulaahusvenhokas erittäin vaihteleva laji sisempi poikkiviiru tekee yökköstäplän kohdalla selvän kaaren ulospäin, vertaa N. revayana, N. asiatica (kaikkein tummimmilta yksilöiltä tämä näkyy huonosti) aaltoviiru yleensä pitkin matkaa 'hampaisesti' varjostunut, vertaa N. revayana, N. asiatica sukupuolet ovat samanvärisiä molempien sukupuolten tuntosarvet samanlaiset, kapean rihmamaiset
21 - 25 mm	Nycteola revayana, tammilaahusvenhokas erittäin vaihteleva laji, josta ei kuitenkaan ole tavattu valkoisenkirjavia muotoja, vertaa N. degenerana sisempi poikkiviiru tasaisen aaltoileva, vertaa N. degenerana jos aaltoviiru varjostunut, niin varjostus näkyy pyöreähköinä läikkinä, vertaa N. degenerana etusiiven etureuna lähellä tyveä voimakkaammin ulospäin kaartuva kuin sisarlajeilla lajilla on muoto, jollainen löytyy vain lajilla N. columbana (alin yksilö) sukupuolet ovat samanvärisiä molempien sukupuolten tuntosarvet samanlaiset, kapean rihmamaiset
23 - 26 mm	Nycteola columbana, ei Suomessa erittäin vaihteleva laji, samoja muotoja kuin lajilla N. revayana sisempi poikkiviiru tasaisen aaltoileva, vertaa N. degenerana keskimäärin pienikokoisempi kuin N. revayana, tunnistaa varmasti vain genitaaleista lähinnä meitä Etelä-Eurooppa tammikot lentoaika ja elintavat samanlaiset kuin lajilla N. revayana toukka tammella (Quercus)
22 - 25 mm	Nycteola asiatica, poppelilaahusvenhokas vaihtelee paljon vähemmän kuin sisarlajit etusiipien pohjaväri vaalean harmahtava, hiukan violettiin vivahtava keskisarake voi olla muuta siipeä tummempi, punertavan - ruskehtavan harmaa sisempi poikkiviiru tasaisen aaltoileva, kaksinkertainen, vaaleatäytteinen, takaosastaan häipyvä, vertaa N. degenerana, N. revayana jos aaltoviiru varjostunut, niin varjostus näkyy pieninä täplinä, vertaa N. degenerana sukupuolet ovat samanvärisiä molempien sukupuolten tuntosarvet samanlaiset, kapean rihmamaiset
21 - 23 mm	Acleris sp. kuuluvat kääriäisiin    (Tortricidae, Tortricinae) A. hastiana, ylin yksilö A. maccana, keskimmäinen yksilö A. nigrilineana, alin yksilö (kuvan yksilöt ovat helppoja tunnistaa kääriäisiksi värityksen ja kuvioinnin perusteella, mutta ovat kuvattuna sivulla lähinnä siipien muodon takia) Suomessa on yli 30 suvun lajia suurin osa lajeista talvehtii aikuisena kuten Nycteola -lajitkin värityksiltään Acleris -lajit vaihtelevat paljon ja joissakin lajeissa esiintyy hyvin tummia muotoja, jolloin sellaista voi helposti luulla samankokoiseksi N. revayana -yksilöksi, varsinkin hiukan kuluneena siipien muodossa on selviä eroja (vaikea tietenkin hahmottaa, jos perhonen hyvin kulunut) Nycteola -lajeilla etusiiven ulkoreuna pyöristyneempi, eikä siiven kärki ole niin terävä (tosin kulunut ja ripsetön Nycteola näyttää myös hyvin teräväkärkiseltä) Acleris -lajeilla takasiivet kapeammat, takareuna suora, jopa hiukan kovera, ja siiven kärki todella terävä
'Nycteola siculana' -group
Pitkään siculana -ryhmä käsitettiin yhdeksi lajiksi, mutta 2009 Fibiger ym. jakoivat sen kolmeksi eri lajiksi. Varsinainen N. siculana on Etelä-Eurooppalainen laji, jonka pohjoisimmat havainnot ovat Etelä-Saksasta, Tsekistä ja Länsi-Ukrainasta. 'Itäinen siculana', N. eremostola, puolestaan esiintyy Itä-Ukrainassa ja sen itäpuolisella Venäjällä. 'Itämeren piirin siculana', N. svecicus, on tavattu Etelä-Norjasta, Etelä-Ruotsista (vain vanhoja havaintoja), Latviasta, Liettuasta ja Itä-Puolasta. Lajien levinneisyydet, varsinkin lajin N. svecicus, saattavat olla vielä puutteellisesti tunnettuja.
23 - 26 mm	Nycteola eremostola, ei Suomessa kuva Uralilaisesta yksilöstä pohjaväri lyijynharmaa muistuttaa hiukan lajia N. asiatica, mutta keskisarake usein kontrastisempi ja alaosaan selvästi kapeneva keskisarakkeen yläosa usein selvästi tummempi kuin alaosa sisempi poikkiviiru vain vähän mutkitteleva, vertaa N. degenerana keskisarake tuplasti leveämpi siiven etureunassa kuin takareunassa rantapajukot lentää heinä- syyskuussa ja talvehtimisen jälkeen toukokuussa toukka pajulla (Salix)
23 - 26 mm	Nycteola siculana, ei Suomessa kuva Kreikkalaisesta yksilöstä (talvehtinut ja haalistunut) keskisarake kontrastisesti ruskeansävyisenä erottuva, myös alaosastaan keskisarake kapenee alaspäin, mutta ei niin voimakkaasti kuin lajilla N. eremostola takasiivet tyvestä selvästi vaaleammat kuin ulkoreuna, vertaa myös N. revayana erilaiset rantapajukot lentää heinä- syyskuussa ja talvehtimisen jälkeen huhti- toukokuussa toukka pajulla (Salix)
	Nycteola svecicus, lähialuelaji, ei Suomessa vaihtelee kuin N. degenerana juurikuoriutuneella yksilöllä vihertävää sävyä, jollaista ei ole lajilla N. degenerana sisempi poikkiviiru tasaisen aaltoileva, vertaa N. degenerana keskisarake siiven takareunassa kapeampi kuin lajilla N. degenerana takasiivet tyvestä selvästi vaaleammat kuin ulkoreuna, isompi kontrasti kuin lajeilla N. degenerana ja N. revayana lähinnä meitä Norjassa, Oslovuonon rannalla, Liettuassa harvinainen, muutama havainto Latviasta (kaikkiaan tunnetaan vain vähän yksilöitä) itäiset yksilöt tasavärisiä kun taas läntiset ovat kirjavampaa muotoa hiekkapohjaiset rantapajukot lentää elo- syyskuussa ja talvehtimisen jälkeen toukokuussa toukka pajulla (Salix)
	Euroopan muut Nycteola -lajit: Nycteola kuldzhana Etelä-Ural

Sivu päivitetty-- 1.2.2013 --Page updated